keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

HAPPY EASTER !!!

Niin sitä viedään viikon viimeistä opiskelupäivää enenen pääsiäistä.
Eilen koululla vieraanamme laskutuspalvelu  Odeal oy:n  omistaja ja perustaja Olli Lassila.
Sattui ensinnäkin esimerkillinen henkilö näyn myyjän ammattitutkintoa suorittavalle ryhmälle.
Me kaikkihan suorastaan söimme hänen kädestään. Oivallinen esimerkki hyvästä myynnistä ja heittäytymisestä asiaansa ja tuotteeseensa täysillä. ilo seurata ammattimiehen työtä !
Mutta myös hänen tuotteestaan eli laskutuspalvelu Odealista on todettava että ainakin itse innostuin kovasti ja olin suorastaan liekeissä kotiin kävellessä. Omalta kohdaltani ratkaisi monta asiaa matkalla yrittäjyyteen.
Helpottaa huomattavasti aloittamista ja madaltaa kynnystä. Antaa loistavan keinon testata omia ideoita ja oman työnsä myymistä. Myyminenhän pitää itse hoitaa ja leipänsä ansaita, mutta byrokratia ja kaikenlainen nippelinpyöritys hoituu heidän kauttaan.

Tänään olisi taas tietotekniikassa testipäivä korttia varten. Nyt käsillä word.
Siinä sitä saa taas päätään raapia ja hiirtä pyörittää : ) !
Saa nähdä miten Äijän käy.

Tänään myös käsillä henkilökohtaistamiset. Nyt saa sitten selkeyttä siihen miten tämä opiskeluvuosi tullaan  hoitamaan.No itsellä onneksi aika selvä näkemys miten asioiden ja opiskelun toivoisin sujuvan.
Aika kuluu kuin iltamissa ja kohtahan sitä jo on käsillä ensimäinen työharoittelujakso.
Talven 8 viikon harjotteluksi tekisi mieli lähteä Lapin laajaan maahan katsomaan taas vuosien jälkeen miten kaamos siellä sujuu ja kuinka turistit käyvät pyydyksiin. Paikkoja siellä jo olisi, mutta kuten Lapissa aina sesonkiaikaan, voi kämppä olla hakusessa.

Eipä tässä sitten muuta kuin munarikasta Pääsiöäistä vaan kaikille.
Nauttikaa herkullisesta ruoasta, levätkää ja rentoutukaa.
Viettäkää mukavia hetkiä jokainen tilanteenne mukaan joko läheisten tai ystävien kanssa tai sitten ihan vaan omineen.

Itse suuntaan viettämään perhepääsiäistä suvun kesken Kyröskoskelle.

Petri          




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti